Vorssammuseo 3.0

”Monet ovat tilanteet ja tapahtumat, joihin valokuvaaja urallaan pääsee”, lausahtaa Jaana Lindfors, joka on valokuvaaja ja valokuvaamon omistaja kolmannessa polvessa. Jo sadan vuoden ajan forssalaiset ovat voineet käydä Lindfrosien nykyisin Foto Hellas –nimeä kantavassa valokuvaamossa, ja yhtä kauan ovat perheenjäsenet Heikki ja Greta Lindfors, Raimo Lindfors sekä Jaana Lindfors kuvanneet Forssan kauppalan ja kaupungin elämää ja muutosta.

Jaana Lindfors pystyttämässä Foto Hellas 100-vuotta -näyttelyä näyttelytila Vinkkelissä.

”Monet ovat tilanteet, joihin museoammattilainen urallaan pääsee”, tokaisen puolestani minä saadessani eteeni valokuvauksen esineellistä historiaa sadan vuoden ajalta. Olen tullut Forssan museoon käymään läpi Valokuvaamo Hellaksen käytössä olleita tai siellä kaupan olleita kameroita, lamppuja, suurennuslaitteita, valotusmittareita ja kaikkea muuta, mitä valokuvaukseen liittyy. Vanhimmat esineet ovat aivan 1900-luvun alusta, sillä valokuvaamon perustanut Heikki Lindfors osti liikkeen ja sen myötä myös irtaimistoa Jakob Ljunqvistiltä, joka oli perustanut Atelier Reginan toimipisteen Forssaan vuonna 1904. Uudemman ajan aineisto sisältää valokuvausliikkeen myyntituotteita, muun muassa kertakäyttökameroita, filmipaketteja ja valokuvapapereita. Arkistoaineisto puolestaan paljastaa kameravälineistön ja tarvikkeiden matkanneen esimerkiksi Englannista tai Saksasta Forssaan. Esineitädigitoidaan kaikkien saavutettaviksi museon Piipun juurella – tietokantaan.

Kokoelma sisältää muun muassa kameroita, kemikaalipulloja, valokuvapaperi- ja negatiivipakkauksia.

Puuvillahansikkaat kädessä kääntelen puisia kameroita ja kuvittelen, mitä kaikkea varhaisen valokuvan päätyminen museon tietokantaan on vaatinut. Oheinen kuva Forssan kirkosta ja pappilasta on noin 1930-luvulta. Sen on ottanut puisella matkakameralla lasinegatiiville todennäköisesti Heikki Lindfors. Matkakameran, jalustan ja lasinegatiivilaatikon kantaminen mukana kuvauspaikalle vertautuu kenties siihen, että nykypäivänä kannettavan tietokoneen tai tabletin sijaan mukaan otettaisiin pöytätietokone näyttöineen. Matkakameroita ne kuitenkin nykymittapuulla suuresta koostaan huolimatta olivat, erotuksena paikallaan pysyvistä suurista studiokameroista. Lasinegatiivit olivat kuivalevyjä, joissa valoherkkä aine oli valmiina.

Forssan kirkko ja pappila noin 1930. Kuva: Heikki Lindfors.

Valokuvan ottaminen ei käynyt sekään käden käänteessä: kamera aseteltiin jalustalle, linssinsuojus otettiin pois, suoritettiin rajaus ja tarkennus himmeäksi hiotulla tähyslasilla näkyvää kuvaa tarkastelemalla, tumman kankaan alla palkeita liikutellen, linssinsuojus laitettiin takaisin, käännettiin etsinlasi syrjään ja asetettiin lasilevykasetti sen tilalle kameran takaosaan, nostettiin levykasetin suojus pois valoherkän levyn edestä, linssinsuojus poistettiin valotuksen ajaksi ja valotettu levy laitettiin takaisin laatikkoonsa. Kun valokuvauskeikka oli kierretty ja valotettu esimerkiksi kymmenen levyä, kannettiin kaikki takaisin. Alkoi pimeän huoneen työskentely. Kehitysaineet sekoitettiin apteekista ostetuista pulvereista veteen. Lasinegatiivit tuli kehittää saman päivän aikana, vedosten kehittäminen negatiivista onnistui onneksi myöhemminkin (ja edelleen tänä päivänä). Vasta tällöin selvisi, minkälainen kuva oikeastaan tuli otettua. Vedos arkistoitiin esimerkiksi valokuva-albumiin, joka on lahjoitettu museon kokoelmiin. Museon työntekijä on skannannut kuvan ja liittänyt sen tietoineen museon tietokantaan helmikuussa 2017.

Valokuvia Forssan muutoksesta sekä valokuvaamon esineistöä on nähtävillä Jaana Lindforsin ja Forssan museon Foto Hellas 100 –vuotta näyttelyssä näyttelytila Vinkkelissä Forssan kirjaston 2. kerroksessa 29.5-30.6.2017.Kirjasto on avoinna ma-to 11-19 ja pe 11-17. Näyttely on osa Suomi 100 –vuoden ohjelmistoa.

Sunnuntaina 11.6.2017 näyttely poikkeuksellisesti avoinna 12-15, jolloin Jaana Lindfors on paikalla esittelemässä näyttelyä.

Näyttely Foto Hellas 100-vuotta näyttelytila Vinkkelissä 29.5.-30.6.2017.

Lähteet:

E. Piirinen (1924) Valokuvausopas. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kirjan Kirjapaino.

Raimo Lindforsin haastattelu (1992). Forssan museon arkisto.

Teksti ja kuvat: Inka Keränen

Suomen museoissa vietettiin Kutsu poliitikko museoon-teemaviikkoa 5.-9.6. Sen tarkoitus on tutustuttaa poliitikkoja museoiden arkeen - ja lisätä ymmärrystä siitä, miten laajaa ja syvää museoissa tehtävä työ ruohonjuuritasolla on.

Emmi, Tekstiilimuseo Tyykin työ- ja säilytystilana toimiva
näyttelysali sekä Valokuvaamo Hellaksen aineistoa.

Forssan kaupungin kunnallispolitiikassa vaikuttaa useita poliitikkoja poliittisen kentän eri laidoilta - poliitikkoja, joilla on hyvä tietämys kulttuurista, kulttuuriperinnöstä ja museoiden merkityksestä. Kutsu poliitikko museoon -päivään halusimme kutsua nuoren paikallispoliitikon. Kutsuun vastasi kaupunginvaltuutettu Emmi Lintonen, joka vietti perjantaina aamupäivän kanssamme.

Aamukahvilla Emmi kertoi kuulleensa runsaasti myönteistä palautetta Forssan museosta Vuoden museo 2014 -palkinnon tiimoilta. Kulttuurin merkitys yhteiskunnassa on Emmille myös selviö. Hän kertoi anekdootin, jonka lähde on entinen kulttuuriministeri Pia Viitanen: Yhteiskunta on kuin rantapallo, joka koostuu eri sektoreista. Yksi pieni sektori on kulttuuri. Mutta jos se otetaan pois, ei pallo pysy enää koossa.

Näinhän se on!

Emmi Lintonen tuntee Forssan museon näyttelytilat jo lapsuudesta, mutta tänään sukellettiin näyttelyiden sijaan kulissien taakse. Tutuksi tulivat isojen ja pienten esineiden säilytystilat, Iäisyys ja Helvetti. Helvetissä poliitikko seisahtui ja lausahti: "Tänne voisi jäädä vain tuijottelemaan näitä ihania esineitä".

Seuraava vierailukohde oli Forssan museon tekstiiliarkisto. Tekstiiliarkisto pitää sisällään ainutlaatuista suomalaisen painokankaan historiaa noin puolen hyllykilometrin verran. Kokoelma-amanuenssi Asta Louhelo kertoi arkiston sisällöstä ja museonjohtaja Kati Kivimäki nykyisen arkistotilan mahdollisuuksista ja museon toiveista tuoda aineistoa esiin yleisölle nykyistä helpommin ja monipuolisemmilla tavoilla – asianmukaisissa tiloissa.

Matka jatkui Kehräämön toiselle laidalle, Tekstiilimuseo Tyykiin, jossa kokoelmatyöntekijävahvistus Inka Keränen ohjasi Emmi Lintosta kokoelmahoidollisissa toimissa. Valtuutettu kääri Valokuvaamo Hellaksen valokuvapaperilaatikoita arkistokelpoiseen silkkipaperiin lopullista säilytystä varten. Samalla tarkasteltiin Tekstiilimuseo Tyykin suurta salia, joka ennen on ollut näyttelykäytössä muka joka tällä hetkellä tilanahtaudesta johtuen palvelee sekä työtilana, valokuvastudiona että kokoelmatilana. Jo matkalla Tyykiin tutustuimme myös Kehräämöalueen faunaan, kun nuori rusakko juoksenteli pitkin patosiltaa. Fasaaneja ja liejukanoja ei tällä kertaa Tyykin liepeillä näkynyt. Sen sijaan Tyykin salissa kaupunginvaltuutettu vietiin tutustumaan lepakon- ja pulunjätöksiin, joita kattorakenteista tippuu kokoelmien päälle – minkä takia kokoelmat pidetäänkin tiukasti laatikoissa tai valkoisten lakanoiden alla.

Aamupäivän lopuksi kuulimme vielä Emmin mietteitä valtuustotyöskentelystä. Sitten valtuutetun olikin jo aika kiiruhtaa päivätyöhönsä. Hieno päivä, hieno aamu, hieno viikko. Tervetuloa uudestaan Emmi Lintonen – ja muutkin poliitikot!

Teksti ja kuva: KH

Forssan tehtaankylän ensimmäisen kaupan perusti A.W Wahren 1860-luvulla. Pian tehtaankauppa vakiintui Forssa-yhtiön omistamaksi sekatavarakaupaksi, jossa myytiin tehtaiden tuotteiden lisäksi kaikkea sitä, mitä pienen tehdaskylän asukkaat saattaisivat tarvita. 1900-luvun myötä tehtaanmyymälä muuntui Forssa-yhtiön tuotteiden myymäläksi, josta sai niin sorsettia kuin vistramusliiniakin. Ja tehtaalaisille tarjolla oli ikisuosittuja sirosäkkejä.

Forssalainen tekstiiliteollisuus on historiaa, mutta paljon eläviä ja toimivia muistoja siitä on yhä jäljellä. Myös Finlaysonin Forssan tehtaanmyymälän juuret voidaan johtaa ensimmäiseen Forssassa ikinä perustettuun tehtaankauppaan. Vanhan ajan "sekatavaraa", nauloja, neuloja, jauhoja, mustetta, ei ole myyty aikoihin. Kauppa on silti vahvasti toiminnassa – Finlaysonin tehtaanmyymälänä.

Tehtaanmyymälän oma lähihistoria on monivaiheinen ja kartoittaa vanhaa ja uutta Forssaa, siitä on tässäkin blogissa kirjoitettu useasti.1800-luvun kauppatalosta 1960-luvulla torinlaidan Puistolinnaan, Puistolinnasta vanhan yhtiönsaunan yläkertaan, josta vuonna 1979 Kehräämön ja Koskisillan liepeille. Ja siitä muutto Kutomon alueelle vuonna 1984. Kutomolla toimipiste on vaihtunut useampaan otteeseen. Viimeisten vuosikymmenten muutoksia on ollut todistamassa myyjä Sirkka Kujanpää.

Myyjän työasu kesällä 2017

”Olin 16-vuotias, kun tulin töihin tänne Forssaan - kutomolle siinä vaiheessa. Asuin Karkkilassa silloin. Sain sen idean, että pyrin Finlaysonille töihin, ystävien perässä. Perjantaina soitin työnjohtajalle ja maanantaina olin jo töissä.”

Kutomon työura päättyi vuonna 1992.

”Olin neljä kuukautta vailla työtä. Sitten tulin tuuraamaan äitiyslomansijaisuutta tehtaanmyymälään. Työkaveri tuli takaisin ja minä jäin tänne myös.”

1990-luvun iso juttu oli tietokoneiden vakiintuminen osaksi työtä.

”Ennen sitä meillä oli vanhanaikainen vaaka, jossa oli punnukset ja vanhanaikainen kirjoituskone, jota myymälänhoitaja hoiti. Sitten kun tuli uudet koneet, herranjumala, sanottiin, opetelkaa. Sitten kun oppi sen, niin uudet ohjeet. Koko ajan muuttuu. Inventaarien laskeminen oli työlästä, pakkoja oli hirveästi! ”

Mutta tietokoneet eivät olleet ylivoimaisia - kiitos työkaverien.

”Vuoronperään opeteltiin, asiakastyön lomassa.”

Sirkan syntymäpaikka on Jäppilä. Sieltä elämä heitti Karkkilaan, ja sieltä Forssaan. Ja tänne hän on jäänyt.

” Ei minulla täältä ole minnekään kiire ollut,

tämä on hyvä työpaikka, mukava työmatka, Kalliomäkeen silloin 16-vuotiaana tulin yhden omakotitalon yläkertaan asumaan ja samassa kaupunginosassa asun yhä.”

Työ on muuttunut, mutta paljon on pysynyt samana: kankaat ja asiakaspalvelu. Vielä yhden muiston Sirkka heittää, ennen kuin rientää palvelemaan bussikyydillistä matkailijoita:

”70-luvulla, nuorena tyttönä, kun tänne Kutomolle oli korkeat aidat, niin portinvartija aina pysäytti mut ja kysyi että minne oot menossa. Vastasin aina, että ihan töihin oon kuule tulossa. Joka aamu katoin että minkä väristä kangasta värjätään tänään. Isosta putkesta tuli jokeen milloin vihreää, milloin sinistä, milloin punasta. Se on jäänyt mieleen, se joen väri.”

...ja huhtikuussa 1979. Kuva on otettu tehtaanmyymälän Koskisillan pielen myymälän avajaisissa.
Kuva: Forssan museo/ Piipunjuurella.fi.

Sirkan kuva ja teksti: Kristiina Huttunen

Aika: 26.8. klo 16

Paikka: Jokioisten tietotalo

Järjestäjä: Kulttuuriyhdistys Kuvio

Musiikki:

Lavasteet: Jenni Kalsolan upeat teokset

On Stage: taiteilijoita, käsityöläisiä, harrastajia Forssasta ja maailmalta.

Kulttuuriyhdistys Kuvion idearikas ydinjoukko päätti puolitoista vuotta sitten lähteä kokoamaan puettavan taiteen tapahtumaa. Suunnitelmat ovat eläneet kotiympyröissä ja kansainvälisissä kohtaamisissa, ja tiivistyivät nyt noin tunnin upeaksi muotinäytökseksi Jokioisten tietotalolla. Yhdistäväksi teemaksi oli valittu kierrätettävät materiaalit – mikä paremmin sopisikaan järkivihreälle Forssan seudulle. Lopputuloksissa olivat monenlaista: huumoria, vakavuutta, luontomystiikkaa, oivalluksia, karmeutta ja hienostunutta tyyliä. Tapahtumassa huipentui yhdistyksen ”Creative Connections – luovia yhteyksiä” –innovaatioviikko, jonka aikana kansainvälisten vieraiden kanssa perehdyttiin kierrätysmateriaalien luoviin käyttömahdollisuuksiin.

Forssan museo seurasi tapahtumaviikkoa kiinnostuksella, ja pääsi muotinäytöksen catwalkillekin tilkkujen kautta. Muotinäytöksen nimittäin päättivät neljä taitavaa ja mielikuvituksekasta naista, joiden puvuissa hyödynnetty Forssan tekstiiliarkiston käyttökokoelman kuositilkkuja. Kampaamo Tazzi loihti pukujen kantajille fantasiakampaukset ja optikko Kirkassilmä varusti heidät muodikkailla aurinkolaseilla. Pääsivätpä Finlaysonin 1960-70-lukujen kuositilkut totisesti pölyistään!

Marja Leena Kangasniemi-Saaren musta nahka-asu oli somistettu pinkein rusetein ja saanut kruunukseen noitamaisen tötterön: lopputulos oli kirskahtavan pelottava ja toi mieleen Harry Potterin Bellatrix Lestrangen... Meiju Vettenrannan maanruskeasta iltapuvusta hehkuivat keltaiset auringonkukat, ja hiukset olivat kuin aurinkokuningattaren: lopputulos hehkuva ja säteilevä. Teija Laurosen puvun palloisa väri-ilo jatkui hiusten värikkäinä tilkkusilppupalloina – ja toi jännästi mieleen Lasten Forssa-ohjelmamme logon. Ja sehän sopii: ovathan kaikki kolme luovaa naista siviilissä Forssan kaupungin sivistystoimen virkanaisia. Hieman erilaista business-pukeutumista tämä! Joukon vahvistuksena oli Rauman varhaiskasvatusjohtaja Päivi Tiesmaa, jonka maalauksellisen asun täydensi lumikuningattaren kruunua muistuttava hiuksisto.

Yhdelle roska - toiselle materiaalia! Teija Laurosen asun täydensivät kengät, jotka hän oli valmistanut asuun käytettyjen pyörylöiden ylijäämistä!

Näinkin voi museotekstiili herätä henkiin: uusina luomuksina museon poistomateriaaleista. Mutta muitakin tapoja on, ja niihin sukeltaa Forssan museon uusi hanke Tyykistä tulevaisuuteen, joka luo suuntaviivat Forssan tekstiilimuseon uudelle tulemiselle. Avant! Eteenpäin!

Forssan museo tekee kulttuuriperinnön merkeissä yhteistyötä sekä paikallisesti, kansallisesti että kansainvälisesti.

Museon talvenselkää 2016/17 hallinnut tekstiiliperintöprojekti Wear and Share huipentui tänä syksynä projektikumppanien yhteistapaamiseen ensin Ruotsin Södertäljessä, sitten Tanska Struerissa.

Mitä matkalla opittiin?

Forssan oma projektiosuus päättyi viime keväänä Revitään tekstiilistä -seminaariin ja Puuvillapäiväkirjat-näyttelyyn. Näyttelyyn liittyvät blogitekstit ovat tämän blogin historian suosituimmat, kurkista niitä, jos et ole vielä ehtinyt!

Puuvillapäiväkirjat-näyttelyn tarinat on koottu prpjektikoordinaattori Tanja Härmän kokoamaan Sirosäkkimuistoja-julkaisuun, löytyy Forssan museon kaupasta!

Södertäljen Torekjälbergetin osuudessa nuoret tutkivat pukuhistoriaa, haastattelivat edellistä sukupolvea, valitsivat tämän päivän nuoren asun museon kokoelmiin ja valmistivat versioita historiallisista puvuista. Struerin museo toteutti voimauttavan, muotiin, identiteettiin ja itse-esittämiseen keskittyvän valokuvausprojektin ”Sjelvdesignere”, jossa yksi Tanskan tunnetuimmista muotivalokuvaajista, Andreas Houmann, kuvasi paikallisia nuoria.

Södertäljen Wear and Share-osuudessa nuoret valitsivat
tämän ajan nuoren tyypillisimmät vaatteet - tytölle ja pojalle.

Projektikumppanimme tutustuivat Forssan projektiosuuteen Forssan museon vieraina viime keväänä. Samassa hengessä Forssasta vierailtiin kumppanimuseoissa. Vierailuihin kiteytyi yksi projektin keskeinen tavoite: toistemme työstä ja saavutuksista oppiminen ja uusien työmetodien ja ideoiden omaksuminen.

Opimme Södertäljen Torekällbergetin ulkoilmamuseossa seuraavaa. Suuressakin museossa töitä on aina enemmän kuin tekijöitä. Resurssimuutokset voivat olla äkkinäisiä, joten parasta valmistautua niihin tulevaisuuteen uskoen. Museon työntekijän työsarka, kulttuuriperintö, on maasta toiseen samanlainen, vaikka tarkka kohde vaihtelee. Vapaaehtoiset, työkaverit, verkostot museon ympärillä ovat yhtä tärkeitä kuin museo itse. Oman työn ja omien palvelujen kehittäminen ei ole itsetarkoitus vaan keino kohdata asiakkaiden ja uusien viiteryhmien tarpeet – päivittää tapoja tuoda kulttuuriperintöä tutuksi uusille yleisöille, uusille yhteistyökumppaneille.

Struer sijaitsee Tanskan Jyllannin luoteisosassa, Pohjanmeren sisälahden rannalla. Struerin museo vastaa sekä paikkakunnalla syntyneen Bang & Olufsenin että kaupungin historian säilyttämisestä ja esittämisestä. Struerin museon periaatteena on esittää kulttuuriperintöä siinä ympäristössä, jossa se on syntynyt ja ollut elävää: pop up -kauppa, jota hoitavat eläköityneet myymälähoitajat parin tunnin viikkotahdilla, toimii kaupungin keskustassa. Veturimuseo ja pientelakka ovat niin ikään vapaaehtoisten avulla museoituja kohteita, joiden suuret, rakenteelliset perusparannukset johdetaan museolta käsin.

Struerin uusi museorakennus ja museoitu Johannes Buchholzin talo sijaitsevat
vierekkäin. Kuvassa Forssan Tuuli, Södertäljen Stefan ja Nina sekä Sturerin
Thomas ja Jesper

Synestesiaa!

Södertäljen Torekällbergetin kulttuuriperinnön ytimessä on Södertälje ennen ja nyt. Struerissa kaupungin historiaan tuo oman vivahteensa kansallisesti tärkeä kirjailija Johannes Buchholz – ja tietenkin B & O, kuningattaren audiolaitteiston hovihankkija, yritys, joka ymmärsi, että tekniset ominaisuudet ja design kulkevat käsi kädessä.

Forssan museon ”ääni” ovat painokangaskuosit ja tekstiiliperintö. Millaista olisi tulkita omia kulttuuriperintöjämme toisen museon näkökulmasta tai siitä mediumista käsin, jota museo säilyttää? Mitä yhteistä on 1860-luvun huvilakaupunki Södertäljellä ja saman ajan Forssan tehdasyhteisöllä? ( Ainakin ajan hittileivonnainen rinkeli – ja krinoliinit.)

Entä Struerin äänentoiston historia – ja samalla muotoilun historia? Äänentoistolaitteiden muotoilun kultakausi, 50-luku, asettuu samoihin aikaraameihin Forssan tehtaiden tekstiiliateljeen perustamisen ja painokangaskuosien suunnittelun tason nousun kanssa.

Vaan mennäänkö vielä syvemmälle? Helsingissä sijaitseva Tekniikan museo tutkii loka-marraskuussa 2017 koneita tanssin avulla.

Millaista olisi tehdä kuoseista ääntä?

Millaista ääntä erilaisista kuoseista voisi syntyä?

Odotamme mielenkiinnolla kokeiluja ja kokeiluehdotuksia!

Vaikka kulttuurimatkailu on voimistuva elinkeino, ja Forssa ruuhka-Suomen keskipisteessä, on tekstiilimuseo - yksi kaupungin matkailun vetonauloista - ollut jo vuosia suljettuna. Syynä on tilaongelma. Kun Forssan museo uudistettiin vuonna 2013, Tekstiilimuseo Tyykin näyttelytila otettiin väistötilaksi, jonne vanhan perusnäyttelyn esineet siirrettiin. Vielä tänäkin päivänä Tyyki on puolillaan esineitä ja säilytyshyllyjä, ja lopputila on otettu museon kokoelmatyön käyttöön. Ongelma on myös tilan kunnossa. Tekstiilimuseon eli v. 1873 rakennetun Valimon katosta putoilee ötököitä, elukoiden jätöksiä ja muuta roskaa. Tila on vetoisa energiasyöppö, ja siellä on valimonaikainen kaasuvalaistus. Surisevassa viheriäisessä kaasuvalossa Forssan värikylläinen tekstiiliperintö näyttää kelmeältä. Kokoelman säilytystilat puolestaan ovat Kehräämöllä sähköpässin vanhassa tallissa. Laastia ropisevan katon alla on näytteet Forssassa valmistetuista kankaista 1800-luvulta 2000-luvulle.

Tekstiilimuseo Tyyki.

Finlayson luovutti kokoelman museon hoitoon 1980-ja -90-luvuilla. Tekstiilimuseo Tyyki avattiin 1997. Kuoseja on miljoonia, ja niihin kohdistuu nykyään suuri kiinnostus mm. sen ansiosta, että Finlayson Oy on ottanut historian yhdeksi bränditekijäkseen. Me museolla harmittelemme sitä, että Forssa ei pysty hyödyntämään yleistä retrotrendiä, historiamatkailijavirtaa eikä Finlaysonin julkisuusarvoa siksi, että tekstiilikokoelmamme lojuu hämärässä varastossa, jonne ei kehtaa päästää ihmisiä, ja siksi, että kokoelman esittelyyn tarkoitettu tila vaatisi kunnostusta.

Me museolla haluaisimme järjestää asiat niin, että tekstiilikokoelma ja tilat sen esittelylle olisivat kustannustehokkaasti saman katon alla. Ja että tuon katon alla olisi sopivat ja riittävät lämpö-valo-olosuhteet säilytykselle, työskentelylle ja aineistojen esittelylle. Ja että kokoelman parissa tapahtuva työskentely olisi uutta luovaa ja paikkakunnan imagoa ja vetovoimaa vahvistavaa. Ja että se tapahtuisi yhteistyössä eri tahojen kesken. Tämän toteuttaminen on vain järjestelykysymys: kaikki ainekset ovat olemassa. Tilan tarve ei lisäänny, mutta sen laatu pitäisi olla parempaa. Haluamme, että kaupunkilaisten yhteisestä kulttuuriperinnöstä ja historiallisesta kiinteistöomaisuudesta pidetään huoli.

Lasten työpaja tekstiilimuseossa v. 2011.

Tekstiilimuseon perinpohjainen uudistaminen ei ole sen suurempi urakka kuin Forssan museon uudistus muutama vuosi sitten. Uudistaminen maksoi kaupungille 370 000 euroa, ja varovaisesti arvioiden se on tuonut kaupunkiin 500 000-600 000 matkailijaeuroa (kts. tutkimus museoiden taloudelllisesta vaikuttavuudesta). Museoiden taloudellinen hyöty kohdistuu paikkakunnan ravintoloihin, kahviloihin, majoitusliikkeisiin ja muihin yrityksiin. Museoidensa kautta kunta tukee yrittäjyyttä ja kunnan elinvoimaa. Uudistus on myös tuonut kosolti hyvää mainetta, kiitos Vuoden museo 2014 -palkinnon.

Tekstiilikokoelman ylläpito on maksanut Forssan kaupungille 20 vuoden aikana jo satojatuhansia euroja. Tämä on ollut investointi tulevaisuuteen. Nyt elämme sitä tulevaisuutta, jossa kaikki keinot seudun elinvoiman lisäämiseksi on otettava käyttöön. Forssan tekstiiliarkisto on paremmassa järjestyksessä kuin esim. Tampereen museoiden Finlayson-kokoelma - kuitenkin Tampere on se paikka, jonne Finlayson vie vieraansa, koska se on edustavampi ympäristö. Vaikka Forssa on suomalaisen painokankaan synnyinpaikka, ja paikka, jossa sijaitsi Finlaysoninkin ateljee ja kangaspaino silloin kun työ vielä tehtiin Suomessa. Onko Forssalla varaa olla hyödyntämättä tällaista kulttuurivarantoa?

Paloja ja pakkoja -näyttely tekstiilimuseossa v. 2009.

Kutsumme nyt teitä lukijat, kuntalaiset, päättäjät, osallistumaan Forssan tekstiilimuseon tulevaisuutta koskevaan kyselyyn.

Voit tutustua arkistomme nykytilaan Tyykistä tulevaisuuteen–kierroksilla 9.-13.10. klo 13. Kierroksille mahtuu vain muutama osallistuja kerrallaan, joten ilmoittautuminen on pakollinen.

Kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 9.10. on käsittelyssä Parma Oy:n aie lahjoittaa Puolimatkan 1960-luvun Wolff-nosturi Forssan kaupungin ylläpidettäväksi.

Nosturi vuonna 1988. Kuva: Piipunjuurella.fi

Nosturi sijoitettiin 2-tien varteen vuonna 1997 muistoksi Armas Puolimatkan elämäntyöstä. Nosturi on nykymittapuun mukaan pieni ja vaatimaton, mutta sen historiallinen arvo on suuri. Se symboloi rakennemuutoksen, kaupungistumisen, lähiörakentamisen ja Forssan kukoistuksen aikakautta. Puolimatka sitä paitsi toi Suomeen ensimmäisen nosturin.

Mutta. Nosturilla on myös hintansa. 50-vuotiaan rautarakennelman korjaaminen tai purkaminen ei ole ilmaista. Tuleekin mieleen, olisiko lahjoituksen motiivina välttää korjauskustannukset? Ajan nakertamana nosturi tulee olemaan ympäristölleen vaarallinen.

Harmillisen usein tapahtuu niin, että yritysten tarpeettomaksi käynyttä kulttuuriperintöä sysätään yhteiskunnan vastuulle ilman myötäjäisiä. Tuotantoa tallentavissa museoissa tämä ongelma on niin ilmeinen, että sen ennaltaehkäisemiseksi on Forssassa laadittu yrityksille ja museoille suunnatut ohjeet.

Vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille, sanoo Suomen perustuslaki. Miksi se ei siis kuuluisi myös yrityksille?

Nosturin tarina-arvo on suurin Parma Oy:lle. Tässä olisi menestyvälle yritykselle hieno ja trendikäs mahdollisuus rakentaa omaa julkisuuskuvaa. Jos Parma haluaa lahjoittaa nosturin, niin miksipä siis Parma ja Forssa eivät solmisi vastikkeellista yhteistyösopimusta? Parma maksaisi esim. vuotuisen sponsoroinnin kulttuuriperinnön ylläpitoon. Tekninen toimi voi suunnata korvauksen vaikkapa tekstiilimuseon korjaukseen. Yhteistyön voisi kruunata klassikkokuosien siirtyminen betoniin jossain paikallisessa rakennuskohteessa? Museo voi myös nostaa forssalaisen rakennusteollisuuden historiaa näkyviin omilla menetelmillään. Parma saisi vastineeksi sekä Nosturin tarinan että verovähennyskelpoisen goodwill-arvon ja mainiota synergiaa.

Kaupungilla on Forssan museon kautta myös Finlaysonin kanssa sopimus, jonka mukaan yritys maksaa pienen vuotuisen tuen tekstiiliperinnön ylläpitoon. Vaikka summalla ei tiloja remontoida, se antaa vahvan viestin yrityksen kulttuuritahdosta.

Forssan museon valokuvakokoelmissa on tuhansia kuvia Rakennusvalmisteelta, sekä kaksi aktiivista vapaaehtoistyöntekijää digitoimassa ja luetteloimassa niitä – katso saalista Piipunjuurelta.fi:stä! Forssan museon perusnäyttelyn Puolimatka-osastoon voit kurkata vaikkapa tämän videoklipin avulla!

Teksti: Kati Kivimäki

Mittasimme lokakuussa yhteisömme pulssia aiheesta tekstiiliperinnön arvo ja millaisena se nähdään.

Pari viikkoa sitten tässä blogissa kerrottiin, miksi Kehräämön alueella, kosken laidalla, sijaitseva entinen Tekstiilimuseo Tyyki on kiinni. Siinä ohessa sivuttiin asiaan oleellisesti liittyvää Forssan museon tekstiiliarkistoa.

Päätimme avata lokakuussa tekstiiliarkiston painavat ovet viikon ajaksi. Opaskierrosten kautta halusimme näyttää, minkälaisissa säilytystiloissa teollisen painokankaan historia Forssassa tällä hetkellä sijaitsee.

Mielenkiintoista nähdä tämä todellisuus.

Ahdasta on. Ei ole hyvä työskentelytila.

Ilma on kauhea. En saa henkeä.

Tekstiilejä olisin kuvitellut näkeväni enemmän. Nyt näin pahvilaatikoita.

Syy opaskierroksille oli seuraava: ajattelimme, että kehollinen kokemus tekstiiliarkiston ahtaudesta, kylmyydestä, kelmeästä valosta ja irtoilevasta rappauksesta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sillä tavalla pystymme myös tuomaan esiin sen, miksi kukaan ei tiedä tekstiiliarkistosta juuri mitään ja miksi sen sisältöjä ei ole pystytty kunnolla käymään läpi.

Kokoelma-amanuenssi kaivoi hauistaan säästämättä esiin sen verran arkistojen aarteita kun tekstiiliarkiston ahtaassa tilassa pystyi turvallisesti esittämään. Kangasta, luonnoksia, kuosikortteja, mallikirjoja ja riippunäytteitä. Niiden avulla halusimme näyttää tekstiiliperinnön valtavan potentiaalin. Selittää sen, miksi haluamme sen paremmin esille ja kunnolla läpikäydyksi, avoimeen tekstiiliarkistoon, johon myös asiakkaat olisivat tervetulleita – ja josta tarvittavat aineistot löytyisivät helposti. Niin digitaalisesti kuin fyysisesti.

Vasemmalla myydyimmät kuosit kesä 1966, oikealla yksityiskohta mallikirjasta vuodelta 1965. Kuvat: Tekstiiliarkisto, Forssan museo. Piipunjuurella.fi.

Kuosin imu on suuri

Opaskierroksille osallistui paikallisia museon ystäviä, harvemmin museossa käyviä, tekstiiliteollisuudessa työskennelleitä tai tekstiilin parissa nyt työtään tekeviä ihmisiä. Myös kauempaa tultiin.

Olen tekstiilialan opettaja pääkaupunkiseudulta. Olen vieraillut useissa tekstiiliarkistoissa, aihe kiinnostaa. Jos saisitte avoimen tekstiiliarkiston aikaiseksi, ehdottomasti kiinnostaisi tulla opiskelijoiden kanssa.

Tultiin Hämeenlinnasta. Ei meillä ole mitään sidettä Forssaan. Mutta sukumme historiassa kankaalla on ollut suuri rooli, koska mummu työskenteli tilausompelijana. Nämä kankaat herättävät ne muistot esiin.

Me ollaan Forssasta. Meitä kiinnostaa lähitekstiili. Päälläni on Marjatta Metsovaaran poncho. Kirpputorilta löysin. Me pukeudumme vain kotimaisiin vaatteisiin.

Sykettä on!

Kierroksille ei osallistunut ketään, joka antaisi nykytilan jatkua. Tekstiiliperinnön arvo tunnistettiin. Se koettiin henkilökohtaisesti tärkeäksi. Ja se haluttiin paremmin esille.

Iittala ja Nuutajärvi tunnetaan lasista. Forssa voisi olla tunnettu nimenomaan tekstiiliperinnöstä. Tällä on matkailullista arvoa. Eivätkö päättäjät tiedä tästä?

Kun muutin Forssaan, tajusin: kaikki täällä on tekstiilin kyllästämää. Se erottaa tämän paikan muista. Sen pitäisi näkyä kaikkialla: että täällä arvostetaan tekstiiliperintöä. Siis konkreettisesti, visuaalisesti!

Minua kiinnostaa teidän tekstiiliarkistossa eniten kaikki: kuosit, suunnittelijoiden nimet, ennakkotilausmäärät. Nyt tuli sellainen olo, että on kuin kirjastossa, jossa kaikki kirjojen kannet on liimattu kiinni. Haluaisin lukea niitä. Haluaisin ne esille. Meillä oli muuten kotona tuossa kuositaulussa olevaa kangasta verhot.

Perintö rahoiksi

Kierrokselle osallistui myös koululaisia Forssan Tölön koulusta. Siellä osuttiin ytimeen, kun mietittiin, miten kangasmalleja ja kuosiluonnoksia voisi käyttää nykyajassa.

Jos tämä kaikki olisi mun niin ottaisin kuvia näistä värikkäistä kankaista. Digikuvia. Sitten tulostaisin kuvat ja leikkaisin niitä. Sitten yhdistelisin palasista taideteoksen. Ja möisin kalliilla!

Teksti ja kuvat: Kristiina Huttunen

Aiheesta lisää:

"Satoja hyllymetrejä arvokkaita Finlaysonin kankaita lepää surkeissa oloissa Forssassa –"Näistä tulee ihmisille niin paljon muistoja" Yle Häme 17.10.2017

Tv-uutiset, Yle Häme, 16.10.2017

"Forssan sielu ja ydin on tyykissä" Forssan lehti, 10.10.2017

Miksi Forssan tekstiilimuseo ei ole auki yleisölle? Vorssammuseo-blogi 3.10.2017

Tekstiiliarkiston opastuskierrokset järjestettiin osana Tyykistä tulevaisuuteen-esiselvityshanketta. Hankkeessa konseptoidaan tekstiiliarkiston tuleva toimintamalli avoimena tekstiiliarkistona, selvitellään arkistoaineistolle sopivia tiloja, toiminnan rahoitusta sekä laaditaan tiekartta avoimen tekstiiliarkiston toteuttamiseksi. Tyykistä tulevaisuuteen-hanke on saanut rahoitusta maaseuturahastosta Leader-ryhmä LounaPlussa ry:ltä.

Itsenäisyyden juhlavuosi on päättymässä ja taittumassa sisällissodan muistovuodeksi. Vuoden viimeiset viikot Forssassa on saatu seurata kiinnostavaa historiaa koskevaa keskustelua, jonka lonkerot ulottuvat aina sisällissotaan saakka. Marraskuussa paikallinen Lottaperinneyhdistys teki kaupunginhallitukselle aloitteen torille sijoitettavasta Lotta-patsaasta. Ajatuksen taustalla oli halu kunnioittaa sodan käyneiden sukupolvien työtä ja naisten osuutta sota-ajan yhteiskunnassa. Aloite herätti kuitenkin voimakkaita tunteita ja avasi sadan vuoden takaisia arpia. Sen tiimoilta on käyty tiiviitä keskusteluja toreilla, lukijanpalstoilla, lehden tekstiviestipalstoilla, somessa - nimellä ja nimettömänä. Joissain kommenteissa on pyrkimystä objektiivisuuteen, joissain mennään rivakasti henkilökohtaisuuksiin. Kaupunginhallitus päätti olla osoittamatta paikkaa veistokselle.

Forssan tori oli vuonna 1928 Hämeentien alkupäässä. Taustalla Tammelan Säästöpankin
konttori eli Piparkakkutalo, joka purettiin 1970-luvulla Tori-keskuksen alta. Kuva piipunjuurella.fi

Tori on kaupungin keskeisin paikka. Toreilla on usein suurten vaikuttajien näköisveistoksia ja yhä useammin sympaattisia koko kansan veistoksia. Forssan keskustelussa on päädytty aika vakaviinkin sävyihin, kun keskustelu on roihunnut julkisen tilan omistajuuden kysymyksen ympärillä. Kenellä on oikeus tulla kunnioitetuksi torilla ja kuka sen määrittelee? Voiko syvän vasemmistotaustaisessa kaupungissa torille nousta oikeistolainen muistomerkki? Onko aatteellisella historialla väliä, ja millä tavoin? Sodassa toimineista naisista vain puolet oli lottia - miksi juuri heitä kunnioitettaisiin julkisesti? Jos torille nousee lotta-patsas, poljetaanko samalla forssalaista työväenhistoriaa? Toisaalta, miksi vain työväestöä saisi nostaa esiin, kuuluuhan seudun historiaan myös suurpääoma ja kartanonomistajat? Lotta-patsas katalysoi mitä tehokkaimmalla tavalla keskustelua siitä, kenen kaupunki Forssa on ollut. Mutta antoiko se aineksia kysymykseen siitä, kenen kaupunki Forssa on nyt tai tulevaisuudessa? Eri ikäpolvet tuntuvat tulkitsevan historiaa eri tavalla. Moni lotta-patsaan taustatoimija on alle 30-vuotias, mikä on varsin kiinnostavaa.

Kaupunkitilan julkiset teokset kertovat kaupungin historiasta, tärkeistä arvoista ja identiteetistä. Syksyn aikana on myös paljon puhuttu Forssan brändistä. Mille historialle/ajatukselle rakennetaan kaupungin mielikuva, brändi? Onko mielikuvien rakentamisessa sijaa ristiriidoille? Miten tuoda moniarvoisuus brändiksi? Brändihän on eräänlainen identiteetin yhteenveto, joka luo asialleen positiivista lisäarvoa.

Punakuosi tekstiiliarkistosta. Kuva www.piipunjuurella.fi

Brändi-pulmaan on museolla hyvä ehdotus. Forssalla on menneisyyteensä liittyvä ristiriidaton ja visuaalisesti rikas identiteettivaranto, eli tekstiiliarkiston painokuosikokoelma lukemattomine värikkäine painokankaineen. Siinä lepää koko teollisen tekstiilin perintö ja Forssan historia. Tyykistä tulevaisuuteen –hankkeessa on syksyn ajan koottu ajatuksia ja visioita siitä, miten tämä kuosikokoelma saataisiin parempaan ja tuloksekkaampaan käyttöön. Voisiko kuosikokoelman esiintulo kaupunkitilassa olla se bränditekijä, joilla Forssa erottuisi kaikista muista Suomen kaupungeista? Forssan kuoseihin on 160-vuoden ajan puettu sotilaat ja äidit, oikeisto ja vasemmisto, lapset ja vanhukset, köyhät ja rikkaat.

”Forssaa sanotaan punaiseksi, koska täällä on niin paljon punaisia rakennuksia.” Näin vastasi eräs koululainen, kun kysyttiin, mitä oli oppinut museosta. Sisällissota punaisine ja valkoisineen on nykynuorille yhtä tuttua kuin hattujen sota.

Tervetuloa museoon tutustumaan punaiseen, valkoiseen, siniseen ja vihreään Forssaan.

Olemme avoinna pe 22.12. klo 10-16, avoinna 27.-29.12. ko 10-16 ja 30.12. klo 10-14.

Museo on suljettu 23.-26.12., 31.12.-1.1. ja 6.1.2018

Forssan museo toivottaa kuosikasta joulua ja värikästä uutta vuotta!

Ulla Nummikosken kuosi vuodelta 1960. www.piipunjuurella.fi

Teksti: Kati Kivimäki

Kuvat: www.piipunjuurella.fi

Viimeisen reilun puolen vuoden aikana Forssan museossa on selvitetty sitä, millainen on museon tekstiiliarkiston tulevaisuus. Ja ennen kaikkea: kuinka parhaaseen mahdolliseen tulevaisuuteen päästään.

Kukonaskel: nimestä miestä, sarvesta härkää?

Tekstiiliarkisto, atshih! Pölyä! Tekstiiliarkisto on yhtä kuin Kehräämön varastotila, jossa säilytetään museon hoitamaa forssalaisen tekstiiliteollisuuden, erityisesti painokankaan tuotantoon liittyvää historiallista aineistoa. Karkeapiirteisimmillään aineisto koostuu esineistä, paperista ja kankaasta. Sen yhteinen nimittäjä on forssalainen tekstiiliteollisuus ja suomalaisen painokankaan historia. (Kurkista yksityiskohtaisempaan esittelyyn täältä!)

Forssan museon toimintaohjelmaa tulevalle 5-vuotiskaudelle luonnosteltaessa tekstiiliarkisto-nimeä päätettiin selkeyttää. Aineistoon viittaamme jatkossa sanalla tekstiiliteollisuuskokoelma. Visiota paikasta, jossa aineistoa säilytetään tulevaisuudessa, kutsutaan kuosikeskukseksi. Eli: kuosikeskus ja tekstiiliteollisuuskokoelma, olkaa hyvät!

Sudenaskel: Kuosien kaupunki!

Lokakuussa 2017 veimme halukkaita tutustumaan tekstiiliarkistoon ja kysyimme mukanaolijoilta ideoita aineiston esiintuomiselle.

Osallistujat toivoivat lisää näkyvyyttä värikkäille kuosisuunnitelmille. Jo samana vuonna museon perinteisen joulukalenterin aiheeksi valittiin kuosiperintö. Vuoden 2018 alusta Instagramista, Forssan museon tililtä, löytyy joka keskiviikko uusi kuosi tarinoineen. Seuraa hastagia #kuosikeskiviikko.

Entä miten saada värikkäät, arkistokoteloiden sisälle säilytetyt kuosisuunnitelmat ulos arkistotilasta? Parhaillaan museo hakee kuukaudeksi kaupunkitaitelijaa, muotoilijaa tai arkkitehtia suunnittelemaan ensiaskeleet siihen, että Forssasta saataisiin aito kuosien kaupunki – myös rakennetussa ympäristössä.

Voisiko Kehräämön kuosittaa? Entä Viksbergin? Miltä se näyttäisi? Muokkauksen alla oleva alkuperäiskuva: Tanja Härmä, Forssan museon kuva-arkisto.

Jättiläisenaskel?Yhteistyötä ja neuvotteluja

Museon kahvihuoneen pöydän ympärille kokoonnutaan monenlaisten neuvonpitojen yhteydessä. Tänä syksynä ja keväänä paikassa on ideoitu tekstiiliperintöön liittyen niin alukehitysasiamiehen, kulttuurialan toimijoiden, eri koulutusorganisaatioiden opiskelijoiden ja opettajien, tekstiiliyrittäjien, matkailutoimijoiden kuin monen muun tahon kanssa. Mitä yhteistä voisimme tehdä niin, että yhtenä tärkeänä tekemisen aineisosana olisi tekstiiliperintöaineisto?

Tärkeitä neuvottelu- ja yhteistyökumppaneita matkalla kohti konkreettista kuosikeskusta ja sen järjestämistä ovat kaupunkiorganisaation virkamiehet ja asiantuntijat. Neuvotteluja käydään monenkeskisessä yhteistyössä, positiivisella asenteella.

Tällä välin voinemme luvata seuraavaa: jo ensi kesänä Forssa pukeutuu kuoseihin. Ottaako kaupunkitila ujoja värillisiä varvasaskelia kohti kuositettuja bikineitä vai jotain rohkeampaa - sen näyttää aika.

Tälläkin tavalla kulttuuriperintö voi näkyä arkiston tai museotilan ulkopuolella. Forssan Citymarketin käytävässä 2000-luvun alussa olleet tulosteet kertoivat kutomon tarinaa. Kuva: Lauri Pohjakallio. Forssan museon kuva-arkisto.

Osallistu kyselyihin:

Yritys - haluatko tarjota tilaa kuosimuraalille?

Mitä tekisit teollisen tekstiilin kokoelmalla, jos se olisi sinun?

Tekstiiliarkiston tulevaisuutta suunnitellaan Tyykistä tulevaisuuteen-hankkeessa. Hanke on saanut rahoitusta maaseuturahastosta Leader-ryhmä LounaPlussa ry:ltä.

Teksti: Kristiina Huttunen

Tapauskertomus kuoseista lumisella Kehräämöllä alkaa jo viime vuoden puolella. Silloin Forssan museo tiedustelee muotoilualan kouluilta kiinnostusta kehitellä jotain yhteistä tekstiiliarkiston kuosiperinnön puitteissa. Helsingin Metropolia -ammattikorkeakoulusta huikkailee heti kaksi kiinnostunutta tekstiilisuunnittelun lehtoria, Tuiti Paju ja Tiina Karhu. He haluavat tuoda opiskelijansa tutustumaan eri aikojen forssalaiseen - ja siten myös suomalaiseen - painokangassuunnitteluun.

Vuoden alkukuukausina viestittelemme Metropolian opettajien kanssa sitä, millainen aineisto palvelisi opiskelijoiden tiedontarvetta eniten. Saamme toiveen eri vuosikymmenien kuoseista, joista opiskelijoiden on määrä tehdä ryhmätöitä.

Koska tekstiiliarkiston tilat tällä hetkellä ovat mitä ovat, tarvitaan esittelytila, johon kankaita saa levittää katsottavaksi. Saamme tuurilla käyttöömme Wahren-opiston tekstiililuokan Kehräämön pohjakerroksesta.

Kokoelma-amanuenssi Asta Louhelo etsii aineistoa, kerää pakkausmateriaalia ja pakkaa herkkiä kankaita, mallikirjoja ja luonnoksia ennakoivasti usean päivän aikana. Sähköpostit lentelevät Metropoliaan: tätä ei löytynyt, mutta tällaista löytyi, kiinnostaisiko? Yläpeukku kulkee sähköpostissa edes taas.

Vierailuaamuna lainaamme Forssan pääkirjastolta mahdollisimman tukevan kärryn. Seuraamme tihenevää lumisadetta huolestuneena. Tekstiiliarkiston ja Kehräämön pääoven välimatka on lyhyehkö, mutta huojuva ja tutiseva kuljetus lumisella pihamaalla on riskejä täynnä. Päätyykö 1920-luvun avantgardistinen kuosinäyte sohjolätäkköön? Saadaanko varjeltua 1950-luvun kappalepainettuja pyyheliinoja lumisateelta? Kuplamuovi, silkkipaperi ja pahvi ovat ystäviämme.

Kuljetus kasataan ja tekstiiliarkiston ovi avautuu. Siirtokärryn pyörät jumittuvat heti paksuun sohjolumeen. Eipä hätää: toinen museolainen vetää, toinen työntää! Välillä kerromme huvittuneille sivusta seuraajille, että Suomen painokangashistoria tässä kulkee leveällä kuljetuksella, Helsingistä asti haluavat tulla Forssaan näitä katsomaan.

Kaikista se on tosi hieno juttu!

Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Mikään ei tipu kyydistä. Luonnokset eivät taitu. Kankaat eivät kastu. Mustelmitta ja revähdyksittä selviävät myös kuljettajat. Kun vieraat saapuvat, historialliset museokuosit ovat valmiina esillä Kehräämön alakerran luokkatilassa. Opiskelijat kerääntyvät niiden ympärille ja vetävät museohansikkaita käsiin.

Forssan museossa laaditaan palvelukonseptia sille, kuinka tulevaisuudessa painokankaiden historiaa voitaisiin esitellä. Oli hienoa saada tänne asiantunteva ja kiinnostunut koekäyttäjäryhmä Metropolian tekstiilisuunnittelun opiskelijoista.

Esiselvitys teollisen kankaan kokoelman tulevaisuudesta on käynnissä. Museo visioi kuosikeskusta, jossa alkuperäisaineisto on järjestyksessä siirtohyllyissä – tilavan ja kiinnostavasti sisustetun esittelytilan välittömässä läheisyydessä. Silloin tämänkaltaisia vierailuja voidaan toteuttaa päivittäin, vailla usean päivän etukäteisjärjestelyjä ja kuljetuksia.

Kehräämön piippuaukio pysyy idyllisenä paikkana, jossa otetaan kuvia historiallisesta ympäristöstä ja vieraillaan eri toimipisteissä – eikä pelätä kuosiperinnön kaatumista sohjoon.

psst!...Osa esiselvitystä on myös aloite Kuosien kaupungista. Tsekkaa Kick off-tapahtumat 28. ja 29.3. & tule mukaan potkaisemaan kuosit liikkeelle yhdessä muiden kaupunkilaisten ja taiteilijoiden kanssa!

Teksti: Kristiina Huttunen

Tyykistä tulevaisuuteen-hanke suunnittelee tekstiiliarkiston tulevaisuutta. Hanketta rahoittaa

maaseuturahaston Leader-ryhmä LounaPlussa ry.

Forssan tekstiilimuseon uuden tulemisen toinen kärki eli kuosien levittäytyminen kaupungille starttasi pääsiäisviikolla Tero Annanollin ja Ella Kauton ohjaamilla neljällä KickOff-tilaisuudella. Osallistujia kaupungintalon valtuustosalin, kuviskoulun, kansalaisopiston ja yrityskehityksen työpajoihin saatiin 58. Mukaan tuli kaupunkilaisia erilaisista taustoista: joukossa oli yrittäjiä, kuntapäättäjiä, virkamiesjohtoa, taiteilijoita, lapsia, nuoria ja monenikäisiä aikuisia. Oli hienoa olla mukana keskustelussa, jossa kohtasi niin monenlaisia näkökulmia yhteiseen ja kaikkia kiinnostavaan aiheeseen: meidän kaupunkiimme.

Forssalaisten lempi- ja inhokkipaikat kartalla.

Taiteilijat kyselivät forssalaisilta maptionnaire –karttakyselysovelluksen avulla lempi- ja inhokkipaikoista. Samalla pohdittiin, millaisia mieluisat paikat ylipäätään ovat. Paikkojen merkitsemisen jälkeen kokoonnuttiin ryhmissä miettimään, miten joitakin kehittämisen kohteiksi toivottuja paikkoja lähdettäisiin parantamaan.

Kyselyn ja työpajojen tuloksiin pohjaten taiteilijat luovat huhtikuun aikana visualisoinnin siitä, millä tavoin kuosit voisivat parantaa Forssaa, ja mihin kohteisiin niitä voitaisiin ajatella. Tulisivatko ne piristämään ankeata, vai korostamaan jo kauniina pidettyä?

Linja-autoasema ideointipöydällä. Kuva Ella Kautto.

Ideoita tuli hurjasti. Siis todella paljon. Kekseliäisyydestä ei tosiaankaan ole pulaa. Selvää on myös, että kuosien potentiaali avautui osallistujille vaivatta, ja että kuosien kuvittelu kaupunkitilaan on hauskaa.

Tyhjien liiketilojen somistus ikkunakuosein. Ankeiden alikulkujen somistaminen valoin ja kuosein. Kuosi-selfiepiste torille matkailijoita varten. Valokuoseja seiniin ja katuihin. Jouluvalot kuosiin. Jäätelökiskat. Roskapöntöt. Leikkipuistot. Puistonpenkit. Bussit. Harja-autot. Bussiaseman asfalttiin kuviot. Viljasiiloon muraali. Sillanalukset. Yritysten sisustukset. Lukuisat pientuotteet. #ForssaKuosienKaupunki ja instagram-julkisuus.

Kuviskoululaiset uudistavat Säästöpankinkadun lähes tyhjää liiketaloa. Kuva Tero Annanolli.

Kuosit olivat keskustelun lähtökohta, mutta vielä enemmän puhuttiin kaupungin yleiskuvasta. Puhuttiin kauniiden paikkojen kauneudesta ja siitä, millä tavoin rauhattomina tai pelottavina pidettyjä paikkoja kaupungissa voitaisiin parantaa. Miten luoda omaksi koettavia ympäristöjä hengailevalle nuorisolle tai pussikaljaporukoille ja samalla turvata se, että yksinään asioivat muut ihmiset eivät kokisi turvattomuutta sakkeja ohittaessaan.

Merja Isotalo esittelee ryhmänsä tori-ideoita Tero Annanollille. Kuva Kati Kivimäki.

Lempi- ja inhokkipaikkojen merkitsemisen jälkeen kartta paljasti, että mieluisia olivat puistot ja historialliset alueet, kun taas tyhjenneet 1970-luvun betoniset liiketilat olivat epämieluisia. Linja-autoasemaa - Forssan porttia - jotkut pitivät kauniina, toiset rumana. Selvää on, että sille pitäisi tehdä jotain, sillä nykyasussaan se ei ole kutsuva, vaikka onkin pari vuotta sitten hienosti kunnostettu. Tuotaisiinko sinne 1950-lukua (rakennettu v. 1957) vahvasti esille ikkunateippauksiin, liikkeiden yhtenäistetetyn mainosgrafiikan avulla ja sisälle näyttelynä? Vai olisiko siellä kulttuurikioski, matkailuinfon ja lippupalvelun yhdistelmä? Vaiko nuorisolle tiloja?

Valaistuksen merkitys tuli esiin monessa ryhmässä. Kahdessa porukassa mietittiin, että mitä jos palkattaisiin taitava valosuunnittelija suunnittelemaan Forssaan kuosikas valaistuskokonaisuus jouluvaloineen ja sitä lähdettäisiin vähitellen toteuttamaan?

Tärkeänä huomiona tuli se, että toteutukselle pitää luoda pitkäntähtäimen suunnitelma ja sitä vähitellen toteuttaa. Kaiken ei tule ole oltava valmiina heti. Yhden mielipide painotti sitä, että on ajateltava isosti: esimerkkinä nyt vaikka piskuinen Mänttä, josta kukaan ei tietäisi ilman Kuvataideviikkoja ja Serlachiuksen taidemuseota. Vaikka Mäntän apuna on upporikas Serlachiuksen säätiö, niin kaikessa ei aina ole kyse rahasta.

Näin juuri. Jotta Kuosien kaupunki oikeasti lähtisi toteutumaan, on meidän sitouduttava vuosien työhön ja yhteiseen tavoitteeseen. Kun jotain rakennetaan, uudistetaan tai hankitaan, muistetaan kuosit ja niiden tarina Forssasta. Monessa paikassa kauniisti kuositettu pinta syntyy lähes samalla rahalla kuin tyhjä pinta, ja samalla se antaa tilaan oman tarinansa. Ratkaisut ovat kestäviä kun ne tehdään tarpeeseen taidolla suunnitellusti eikä päälleliimattuna. Tai jos on tarve liimata päälle, niin tehdään se tyylillä.

Ella Kautto kuuntelee herkällä korvalla Antti Niemen ryhmän ideoita alikulkuihin. Kuva Kati Kivimäki.

Työpajojen anti oli todella suuri. Kiitos Ellalle ja Terolle! Oli kiva saada osallistua etevästi ohjattuun työpajaan ja nähdä, miten museon sisällöt voivat elää nykyhetkessä. Ehkäpä vuosia sitten lausuttu visio “Historiassa on Forssan tulevaisuus” voi todella lähteä toteutumaan.

Ennen kuin ensimmäinenkään kuosi näkyy kaupungilla puserrumme irti pullonkaulasta. Kuoseja on satojatuhansia, ellei miljoonia. Mitkä valita, kuvata, antaa graafikon työstettäväksi ja siitä eteenpäin tarvitsijoille? Tämä pulma on nyt työlistan kärjessä.

Ella ja Tero Aini Vaarin kuosiluonnoksen ääressä. Kuva Jaana Lindfors.

Vielä ehdit osallistua Kuosien kaupungin suunnitteluun, sillä sähköinen kysely Forssan hyvistä ja huonoista paikoista on auki pääsiäisen yli eli 6.4. saakka osoitteessa: https://app.maptionnaire.com/fi/4041

Hyvää pääsiäistä!

On tullut aika tempaista teidät mukaan Mullankaivajien Yhtiönpuiston arkeologiseen tutkimukseen! Yhtiönpuisto on tärkeä osa seutukunnan historiaa. Forssa on yksi Suomen varhaisimmista teollisuusyhdyskunnista ja puiston poluilla ovat kulkeneet A. W. Wahren ja Pumpulienkelit. Oletko koskaan puistossa kävellessäsi miettinyt, miten puisto on muuttunut ajassa? Kenen jalanjäljillä kuljet?

Yhtiönpuiston yhteydessä oli myös puutarha. Avomaalla ja kasvihuoneissa kasvatettiin hyöty- ja koristekasveja niin forssalaisille kuin ulkopuolisillekin. Kuva: Forssan museo

Ennen teollisuutta Yhtiönpuiston alueella viljeltiin maata. Forssan Kehräämön perustamisen yhteydessä puisto sai alkunsa 1850-luvulla ja puistoa lähdettiin kehittämään esteettiseksi iloksi ja hyödyksi, jota se nykyäänkin on. 1800 -luvulla Yhtiönpuistoon tehtiin kasvihuoneita ja höyty- ja kauppapuutarha. Alueella sijaitsi G. Th. Chiewitzin suunnittelema tehtaan pääkonttori (1851), Forssan Klubi (1855), tehtaanlääkärin talo (1856) ja tehtaankoulu (1861-1862). Yli sadan vuoden aikana puisto on muuttunut: hyötypuutarha ei enää ole, tehtaankoulun ja Wahrenin patsaan sijaintia on siirretty ja osa rakennuksista on palanut, jopa puiston polkuverkosto on muuttunut ajassa.

Heikan koulun 5.luokan oppilaiden kanssa lähdetään keväällä 2018 selvittämään arkeologisin menetelmin: millainen Yhtiönpuisto oli 1800 -luvulla, miten polut puistossa kiersivät, mihin keilarata sijoittui? Kysymyksiä ilman vastauksia on lukuisia.

Hankkeen aluksi koululaiset saavat perehtyä siihen, mitä arkeologia on. Lukuvuoden päätteeksi teemme oikean arkeologisen kaivauksen Yhtiönpuistossa. Yhteistyökoulu valittiin hankkeeseen avoimen haun kautta. Hankkeen etenemisestä voi lukea täältä blogista. Järjestämme myös avoimia tilaisuuksia yleisölle - seuraa museon tiedotusta!

Teksti: Minna Lehtola

Forssan Kehräämöalueen ja Yhtiönpuiston käsittävä kartta vuodelta 1871.
Kuva: Elinkeinoelämän Keskusarkisto

Mullankaivajat on Suomen Kulttuurirahaston apuraha arkeologian työryhmille tai alan rekisteröidyille yhteisöille kuten museoille. Hankkeella tarjotaan koululaisille tilaisuus osallistua arkeologiseen tutkimukseen kotiseudullaan. Forssan museo kutsui Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan hanketta Forssan Yhtiönpuistossa. Hankkeesta vastaa Forssan museon arkeologi HuK Tuuli Ravantti ja Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n arkeologi FM Minna Lehtola.

Lue lisää Kulttuurirahaston Mullankaivajat -hankkeesta täältä!

Keskiviikkona 18.4.2018 vierailimme ensimmäistä kertaa Heikan koululla Mullankaivajat –hankkeen pilottiluokassa. Tapaamisen tavoitteena oli konkretisoida arkeologiaa koululaisille ja haastaa heitä miettimään, mitä arkeologia on.

Aloitustehtävässä koululaiset saivat määritellä sijaintinsa luokassa. Kävimme läpi ilmansuuntia ja niiden käyttöä arkeologiassa. Ryhmät saivat nimensä ilmansuuntien mukaan.
Kuvaaja: Minna Lehtola

Ennen työpajan alkua koulussa pidettiin yhteinen päivänavaus, jossa käytiin läpi mobiililaitteiden käyttöä kouluaikana ja asiallista käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa. Tämä oli hyvä aloitus myös tukemaan Mullankaivajien työskentelyä, jonka yhtenä välineenä on tämä blogi! Kävimmekin aivan alussa oppilaiden kanssa läpi: miksi meillä ohjaajilla on mobiililaite mukana. Selväksi tehtiin myös pelisäännöt kuvien julkaisun suhteen ja oppilaat saivat sanoa, mikäli eivät halunneet kuvaansa julkaistavaksi blogissa. Mullankaivajat -luokka pääsee myöhemmin myös itse bloggaamaan. Ensin kuitenkin käydään läpi arkeologian perusteita.

Työvälineenä tehtävissä käytettiin myös tabletteja.
Kuvaaja: Minna Lehtola

Arkeologia on menneisyyden tutkimista. Se sisältää paljon tiedon etsimistä erilaisista lähteistä. Keskiviikkoisessa työpajassa oppilaille oli suunniteltu 8 erilaista tehtävää, jotka oli piilotettu luokkatilaan. Ensimmäinen tehtävä oli löytää ne. Tehtävissä oli kysymyksiä vihjeineen: mitä arkeologia on, mitä se tutkii, mitkä ovat sen lähteitä, mitä kivakaudella syötiin, mitä meistä jää jälkeen tulevaisuuteen, esineiden tunnistamista. Pohdimme yhdessä myös arkeologiaa yleensä sekä tulevia kenttätöitä Forssassa.

Kuvat ja kirjat olivat avuksi tehtävien ratkaisemisessa.
Kuvaaja: Minna Lehtola

Olimme iloisia siitä, kuinka hyvin koululaiset lähtivät mukaan tehtäviin. Hauskaa oli kuulla myös kommentti ”kiva” palautteen joukosta. Sana ”epistä” lensi myös ilmaan, sillä arkeologisten löytöjen tunnistusrastille ehti muodostua ruuhkaa jonoksi asti. Töitä tehtiin hyvällä energialla ja odotamme jo seuraavaa viikkoa. Seuraavaksi tutkitaan vanhoja karttoja ja valokuvia.

Mullankaivajat
-Minna Lehtola

Keväisenä perjantaina Mullankaivajat hyppäsi linja-autoon Heikan koululta. Kello oli 8.30 aamulla. Suuntasimme tutustumaan Rapolan linnavuoreen ja Päivääniemen kalmistoon. Päivän aikana koululaisillemme tulisi selviämään, millaisina arkeologiset kohteet näyttäytyvät luonnossa. Tunnistaisitko sinä muinaisjäännöksen metsässä?

Suomessa tunnetaan noin 100 muinaislinnaa ja Rapolan linna on yksi niistä. Rapolan linna on osa muinaista linnaketjua. Muinaislinnat ovat yleensä vaikeakulkuisia paikkoja suurine korkeuseroineen, mutta reippaana paikallisen oppaan johdattamana saavuimme linnan porteille ja pyysimme lupaa astua sisään. Hiljaisuus vallitsi. Kieltävää vastausta ei kuulunut, joten astuimme sisään ja aloitimme matkan muinaislinnan tarinaan.

Rapolan muinaislinnaa ovat ympäröineet hirrestä valmistetut vallit, joihin tutustumiseta alkoi matkamme linnavuorelle oppaan johdolla. Kuva: Minna Lehtola

Rapolan linna on ollut käytössä n. 700-1100 jKr. Se on ollut pakolinna, jonne on tultu turvaan vaaran uhatessa. Se on ollut myös käräjä- ja kauppapaikka. Nykyisin monipuolinen ja runsaspuinen luonnonympäristö on linnan käytön aikana ollut täysin puutonta. Puuttomuus on helpottanut paikan puolustamista vihollisia vastaan. Talvella jyrkille rinteille on kaadettu vettä, joka on jäätynyt liukkaiksi jäävalleiksi. Muinaislinnoja on kutsuttu myös jäälinnoiksi.

Harjun näköalapaikan turistiposeeraus. Kuva: Kaisla Haarlo

Vietimme Rapolan linnavuorella tutustuen mielenkiintoisen puolitoistatuntisen. Oppaan tarinat uunimaisista tulisijoista, "hautaroista" eli mahdollisista asumusten jäänteistä, kalmistoista, sudenkuopista ja Harmaasta Rouvasta sekä uhrikivistä pitivät Heikan koulun 5. luokkalaisten kiinnostuksen yllä.

Oppaamme varoitti, että linnavuoren alueella asustaa paljon kyykäärmeitä. Bongasimme yhden opastuksen päätteeksi. Kuva: Kaisla Haarlo

Rapolan linnavuori on lain suojaama, eikä alueella saa leiriytyä, mutta se on tosiaankin kiehtova tutustumiskohde ja avoinna kaikille. Matkalla pois linnavuorelta kaadoimme vielä uhrikiveen vesiuhrimme. Kiitokset oppaalle ja suunta kohti Päivääniemen kalmistoaluetta!

Kuppikiven rekonstruktio, johon ryhmämme uhrasi vettä helteisenä kevätpäivänä. Kuva: Kaisla Haarlo

Päivääniemen kalmisto on Suomen suurimpia ja tunnetuimpia kalmistoalueita. Se sijaitsee Lempäälässä n. 20 minuutin ajomatkan päässä Rapolan linnavuorelta. Alue ajoittuu vuosiin 300-1000 jKr ja sieltä on löydetty monipuolista hautaesineistöä, mm. kuninkaanhaudaksi kutsutusta hautaröykkiöstä löytynyt komea miekka. Kiviröykkiöhaudat ovat muodoltaan pyöreitä, soikeita tai neliskulmaisia. Osaan niistä on todennäköisimmin haudattu useita henkilöitä.

Röykkiöhauta Päivääniemen kalmistoalueella. Kuva: Kaisla Haarlo

Päiväretki arkeologisille kohteille näytti oppilaille, mitä kaikkea luonnossa esiintyvien "kivikasojen ja kuoppien" taakse kätkeytyy. Kasa kiviä voi kertoa menneisyydestämme enemmän kuin usein arvaisimmekaan. Heikan koulun 5. luokkalaisten on nyt luonnossa kulkiessaan helpompi pitää silmät avoinna muinaisuuden mahdollisuuksille. Ei muuta kuin innolla odottamaan omia kenttätöitämme Forssan Yhtiönpuistossa.

Minna Lehtola
Mullankaivajat

Kankaanpään taidekoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut Liisa Lehtimäki on aloittanut Forssassa kesätaiteilijana. Kuosien kaupungin toimeksianto on: laita kaupunkia kuosiin yksin tai yhdessä muiden kanssa. Aikaa on heinäkuu.

Liisa Lehtimäki suunnittelee katumaalausta museon päätyyn. Kuva Kati Kivimäki.

Liisa, mitä aiot tehdä?

Tulen maalaamaan sähkökaappeja kaupungilla ja ohjaamaan työpajoja Kehräämön torstai-iltojen ehtootorien yhteydessä. Aloitamme ensi torstaina 5.7. katumaalauspajalla, jossa museon vierustan jalkakäytävään maalataan iso violetti-puna-valkoinen kukka-aihe. Se sopii alueen väreihin ja piristää yleisilmettä.

Mitä pidät tällaisesta kesätyöstä?

Olen innostunut! Sain toteutukseen vapaat kädet, saan valita kohteisiin kuosit ja värit, ja suunnitella työpajat vapaasti. Voin näin omalta osaltani vaikuttaa kaupungin värikkyyteen.

Miten olet valinnut kuoseja?

Forssan museon verkkosivuilta löytyvässä Kuoseja kaikille–tietokannassa on yli 300 erilaista kuosia. Olen sieltä valinnut ehtootorien teemoihin sopivia aiheita edelleen työstettäväksi. Lisäksi museolla on paljon kangasnäytteitä, joista valita. Sähkökaappien suunnittelu on vielä kesken, mutta niitä aion lähestyä värien kautta.

Liisan voi tavata työssään tulevalla viikolla:

- Heinämessuilla 30.6. ja 1.7. n. klo 13-15 Finlaysonin tehtaanmyymälässä

- 3.-6.7. ti, ke ja pe Kartanonkadun sähkökaappien luona

- torstain 5.7. ehtootorilla klo 17-19 Kehräämön katumaalaukseen saa myös yleisö osallistua Liisan ohjauksessa.
- työpajoihin voi osallistua myös 12.7., 19.7. ja 26.7. ehtootoreilla. Jokaisella pajalla on oma teemansa ehtootorien mukaan: lasten karnevaalit, liikunnallisia leikkejä, retro.

Liisa Lehtimäen omien veistosten näyttely Awaken avautuu museon Aulagalleriassa 10.7.2018

Onko Sinulla mielessä jokin sähkökaappi tai vastaava kohde, joka kaipaisi uutta kuosia? Tai haluaisitko tilata työ/kaveriporukallesi Liisan ohjaaman kuosityöpajan?

Ota yhteyttä:

Kati Kivimäki p. 03-4141 5837 tai sähköpostilla

Kuosit kaduille!

Se oli keskeinen toive, kun tiedustelimme viime talvena teiltä, hyvät tekstiiliperinnöstä kiinnostuneet, ajatuksia liittyen tekstiiliarkiston ja teollisen painokankaan kokoelman tulevaisuuteen.

Keväällä kokoonnuimme Tero Annanollin ja Ella Kauton vetämiin työpajoihin, joiden pohjalta taiteilijat valmistivat konseptisuunnitelman Kuosien kaupunki. Museossa linjattiin rohkeasti, että jo kesällä 2018 olisi saatava kuoseja katukuvaan - lähtölaukauksena tulevalle.

Kartanonkadun sähkökaappeja koristaa 70-luvun froteepalasta innoituksensa saanut työ. Liisa Lehtimäki, 2018.

Nyt eletään heinäkuun loppupuolta ja on aika pienelle retrospektiolle. Kiitos Wahren-keskuksen kesätaiteilija Liisa Lehtimäen ja kaupungin eri toimialojen, kuoseja on kaupungilla eri muodoissaan istutuksista maalattuihin sähkökaappeihin. On kiittäminen myös Louneaa, Teliaa ja Catellaa jouhevasta yhteistyöstä ja mahdollisuuksista. Piipputerassi lähti ensimmäisenä matkaan kuositoteutuksella terassin aitaan, mahtava juttu!

Eikä tässä vielä kaikki. Vielä on kesää jäljellä- niin kuin voimme helteestäkin huomata. Museorakennusta kannattaa seurailla syyskesällä, uutta on tiedossa sinnekin, ja vuoden edetessä jotain muutakin.

Forssan museon uudenuutukaiset kynnysmatot odottavat vierailijoita. Alkuperäinen Aini Vaarin kuosi vuodelta 1968 myös esillä museolla!

Retrokuoseja ja niistä kumpuavia somistuksia ja taideteoksia löytyy Forssan linja-autoasemalta (laiturinpuoleiset ikkunat ja entinen Texvex, ikkunanäyttely), Torikatu 4:n ikkunoista, torin yleisen wc:n seinästä, katumaalauksesta Forssan museon päädystä, museon ovimatoista, Kehräämön piippuaukion kahvilan kaiteesta. Matkaa voi, vaikkapa virvokkeiden nauttimisen jälkeen, jatkaa Kehräämön kukkaistutuksia ihaillemaan ja siitä Kartanonkadunja Kalliomäen sähkökaappeja tarkastelemaan!

Mikäli tutkimusmatkan päätteeksi koet vieroitusoireita kuoseista, voit aina hankkia tekstiiliperintöä omaksesi Forssan museon kaupasta julisteen, mikroliinan tai tilkkunipun muodossa!

Kuosikasta, värikästä kesänjatkoa! Pysykäähän viileinä!

Liisa Lehtimäen asfalttimaalaus museon päädyssä on saanut innoituksensa Aini Vaarin Top Frotesta.

Vasemmalla Kalliomäen sähkökaappi, oikealla torinkulman wc. Innoituksena on toiminut mm. Katri Mattilan kuosi. Liisa Lehtimäki, 2018.

Takana ja edessä hyvä terassikesä! Aidan kuosi on fragmentti kappalepainetusta essukankaasta, tekijä tuntematon

Yksityiskohta edellisestä. Kahvikuppikuosi on vuodelta 1961.

Wahrenin rintakuvan ympärysistutus on innoittunut vuosisadan vaihteen pallokuosisesta kretongista.

Teksti: Kristiina Huttunen

Kuvat: Kati Kivimäki, Liisa Lehtimäki, Kristiina Huttunen, Forssan museo

Kuosit: Forssan museon teollisen tekstiilin kokoelma

Kutsu poliitikko museoon–teemaviikko alkoi Forssassa maanantaiaamuna klo 9 opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen vierailulla. Forssalainen ministeri on toki tuttu kasvo museolla jo ennestään, mutta tällä kertaa vierailu olikin tiivis työharjoittelutuokio. Työrupeaman aikana Grahn-Laasonen osallistui tekstiilinäytteiden lajitteluun yhdessä museon vapaaehtoisten Irmeli Vaittisen, Maija Uusitalon ja Reika Vesalan kanssa sekä tallensi museon avoimeen kokoelmatietokantaan yhden näytteen.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen, Irmeli Vaittinen (selin), Maija Uusitalo, amanuenssi Asta Louhelo ja Reika Vesala.

Forssan erityisaarre on museolle tallennettu laaja tekstiilikokoelma, joka sisältää näytteet kaikesta Forssassa painetusta kankaasta. Kankaanpainaminen alkoi vuonna 1861 ja päättyi 2009, joten näytteitä riittää. Museon käsilläoleva urakka on saada riippunäytteet aikajärjestykseen, tunnistaa niiden suunnittelijat, sekä erotella museokokoelmina säilytettävistä pois kakkos- tai kolmoskappaleet.

Ministerin ja apulaisten pöydälle selviteltäväksi oli kipattu keko riippunäytteitä 1960-1990-luvuilta. Tehtävänä oli lajitella ne riippunäytteen pahvikantojen mukaan. Kankaita on kiinnitetty eri vuosina erinäköisiin pahvikantoihin ja niiden mukaan tapahtuva lajittelu jakaa kankaita summittaiseen aikajärjestykseen, josta käsittelyä on helpompi tarkentaa eteenpäin. Kankaiden lajittelu ja vertailu on hauskaa yhteistä puuhaa, jossa menneet vuosikymmenet tulvahtavat pyytämättä mieleen, ja kielenkantimet ovat keveät.

Kristiina Huttunen ohjeistaa.

”Tällaisessa tuulipuvussa lenkkeiltiin varmaan Forssassakin” sanoi Grahn-Laasonen osuessaan Finlayson Nonstoppers -laadun riemunkirjavaan ulkoilukangasnäytteeseen 1990-luvun alusta. Seuraavaksi hän löysi saman aikakauden hillitymmän maalauksellisen näytteen: ”Onpa tässä hienot värit”.

Tekstiiliteollisuuden ympäristövaikutuksista puhutaan nykyään paljon, ja yhteen tapaukseen osuttiin myös Tyykin työpöydällä. Selviteltävästä pinosta löytyi 1970-80-lukujen vaihteessa valmistettua unelmankevyttä polyesteristä Sheer-laadun vaatetuskangasta. Kankaan kevyt ilmavuus saatiin aikaan prosessissa, jossa kuituja ohennettiin kemiallisella käsittelyllä. Jäämät laskettiin ajan tavan mukaan vesistöön. Sheerin valmistus lopetettiin, kun vihdoin huomattiin aine niin vahvaksi ympäristömyrkyksi, että tehtaan päästöt ylittivät kyseisen käsittelyn takia sallitut arvot reilusti.

”Kangasnäytteisiin sisältyy värien ja tuntuman kautta tärkeitä henkilökohtaisia muistoja. Olen monia näistä kuoseista nähnyt äitini ompelupöydällä.” Ministerin äiti on Forssassa tunnettu käsityöläinen, jonka kierrätyskankaista valmistamat tyylikkäät kesämekot ovat paikallinen muoti-ilmiö.

Kuosinäyte digitoituu.

Työtuokio herutti toisenkin lapsuusmuiston. Pinosta löytyi 1970 -luvun samettinäyte, josta valmistamansa mekon Maija - yksi vapaaehtoisista - oli lahjoittanut museolle. Maija kertoi, että hän olisi halunnut pirteän sinisen kankaan, mutta äiti oli valinnut hillityn beigen. Sisko oli ommellut itselleen mekon samanlaisesta sametista, mutta on helppo tunnistaa, kumpi on kumman. Toinen siskoksista ei päätellyt langanpäitä, toinen taas päätteli.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen, miksi museot ovat tärkeitä?

”On tärkeätä, että nuorille ihmisille kasvaa juuret. Niiden kasvattamisessa ja vahvistamisessa museoilla on tärkeä tehtävä. Kasvatustyö pitää aloittaa jo pienenä.”

Millaisia terveisiä lähetät museoille?

”Museoilla on merkittävä rooli myös kaupunkien maineen rakentajina. Forssalle on ollut arvokasta se, että museomme sai muutama vuosi sitten Vuoden museo –palkinnon, ja osallistui vielä sen jälkeen eurooppalaiseen museokilpailuun. Tällaisilla saavutuksilla ja viestinnällä on museoiden menestykselle suuri merkitys.”

Kiitos vierailusta, ministeri Sanni. Ja tervetuloa uudelleen talkoisiin riippunäytteiden pariin!

Tekstiilimuseon logistiikkaa Piippuaukiolla.

Vuosi sitten bloggasin pitkään suljettuna olleen tekstiilimuseon pattitilanteesta. Että kuinka tilat ovat epäkäytännölliset, olemme jumissa kokoelmiemme kanssa ja museo on ollut suljettuna jo vuosikausia. Sen jälkeen on tapahtunut paljon – ja ei mitään. Kulissien takana on kyselty, laskeskeltu, täsmennetty ja suunniteltu. Ja vihdoinkin. Syyskuussa Kehräämön Piippuaukiolla ja Patosillalla on voinut nähdä yskiviä ja pölyisiä museohenkilöitä toimeliaina. Käsissään milloin pakkoja, rullia tai pahvilaatikoita. Mitä oikein tapahtuu?

Tekstiilimuseo Tyyki on lähdössä vanhasta Valimorakennuksesta Kehräämön laidalla. Joulukuun loppuun mennessä olisi oltava pois jaloista. Olemme kuulleet huhuja, että tilasta olisi kiinnostunut joku mainostoimisto. Se sopii museolle, sillä muutostahan tässä on haettu. Ja mikä olisikaan parempi Kehräämön piristäjä kuin elinvoimainen mediayritys!

Näinköhän ne koneet sijoittuisivat Vaunutalliin..

Ennen sitä, käsillä on monta puuhaa. 500 hyllymetriä tekstiiliarkistoa pitää lajitella, pakata ja siirtää väliaikaiseen säilytystilaan. Valimon viiden suuren koneen on ajateltu sijoittuvan entiseen Vaunutalliin eli tilaan, jossa tekstiiliarkisto on ollut vuodesta 1997, mutta jossa sata vuotta sitten asui Sähköpässi. Koneet kestävät krouveja olosuhteita paremmin kuin kankaat. Vaunutallista tulisi vierailuvarasto, jossa voi tutustua tekstiilintuotannon konepuoleen.

Tekstiiliarkiston eli teollisen tekstiilin kokoelman kodiksi on lupailtu Lankavärjäämön myymälätilaa, josta Käsityökeskus Sigrid muutti pois. Sinne Kuosikeskuksemme eli yleisölle avoin palveluarkisto hyvällä suunnittelulla nippanappa mahtuisikin. Suunnittelija aloittaa työnsä näinä viikkoina, ja loppuvuodesta saamme tietää muutostöiden todellisen kustannusarvion. Viime keväänä vielä oli ilmassa ajatus Kuosikeskuksen sijoittumisesta Isonkehräämön kolmanteen kerrokseen Hamkin tiloihin, mutta suunnitelmat päivittyivät kun Sigrid päätti muuttaa muualle.

Vuosi 2019 tulee olemaan varainhankinnan ja järjestelyjen vuosi. Sigridin tilaa käytetään tekstiiliarkiston riippunäytekokoelman järjestämiseen ja arkistokelpoiseen pakkaamiseen ja muihin kuositalkoisiin. Saammeko sen sitten sisustettua suunnitelmien mukaiseksi Kuosikeskukseksi, on rahoituskysymys. Olen luvannut, että museo raapii kokoon 60 % tarvittavasta noin 200 000-250 000 euron rahoituksesta <nielaisu>,jotta kaupungin ei tarvitsisi niukkenevista verovaroista investoida kovin paljon tähän kohteeseen. Johtoportaikossa tunnelmat ovat jo vähän kireät ja vastahakoiset museon hankkeita kohtaan. Eipä silti, onhan kaupungin taloudellinen tilanne katastrofaalinen. Puolentoista miljoonan säästötavoite on kova jo ennestään niukasti elävälle Tyykikylälle. Uskomme silti lujasti, että Kuosikeskus olisi hyvää tekevä elinvoimakohde, eikä edes kovin kallis investointi.

Tiesitkö muuten, että Forssan museon ylläpito maksaa kaupungille vuodessa saman verran kuin yhden lyseon opettajan vuosipalkka sivukuluineen? Museo palvelee vuosittain neljän henkilön voimin noin 10 000 kävijää, 70 000 verkkokäyttäjää ja 140 tiedonhakijaa.

Raha-asiat ovat kiperiä, mutta liidämme toiveiden siivin ensi vuoteen. Sitä ennen siirrämme 10 000 kg tekstiiliarkistoa ja toisen mokoman koneita paikoista toiseen. Tekstiiliarkiston siirtoon olemme saaneet avuksi FAI:n logistiikan opiskelijat, mutta koneiden siirtäminen on vielä suunnittelematta.

Apu olisi muuten tervetullutta: ensimmäinen rasti on koneiden siirron suunnittelu ja toteutus joulukuussa. Toinen rasti on riippunäytteiden lajittelu alkuvuonna. Kolmas ja vaikein rasti on rahoituksen kerääminen. Monenlaista suunnitelmaa on jo vireillä, mutta toteuttaminen onnistuu vain, jos saamme asian taakse jämäkän iskuryhmän.

Kiinnostaako sinua painokankaan tai vanhojen koneiden säilyttämisen tukeminen eli Kuosikeskuksen jaloilleen saattaminen? Haluatko lisätietoja asiasta? Ota yhteyttä ja poikkea: Kati Kivimäki, p. 040-1816263.

Tekstiiliarkiston pinkit laput= Sigridiin ja siniset=välivarastoon.

Forssan uudet jouluvalot syttyvät ensimmäisen kerran tämän viikon lauantaina, 1.joulukuuta, kello 15.30. Jouluvalojen malli on tavanomaisesta poikkeava, sillä niiden aiheet on löydetty forssalaisesta teollisen tekstiilin historiasta, vuosilta 1909 ja 1910.

Mallikirja 1910, teollisen painokankaan kokoelma, Forssan museo

Flanelettia vuodelta 1909 Forssa-yhtiön mallikirjasta. Teollisen
tekstiilin kokoelma, Forssan museo,

Kuinka kuosit oikein päätyivät jouluvalojen aiheiksi?

Keväällä 2018 Forssan museossa pääteltiin Tyykistä tulevaisuuteen-hanketta, jossa kaiken muun lomassa testattiin oman yhteisön tahtotilaa forssalaisen painokangasperinnön säilyttämiseen. Osa toimintaa oli taiteilija Tero Annanollin ja ympäristöarkkitehti Ella Kauton Kuoseja kaupungille - konsepti työpajoineen. Myös yleisöltä oli tullut painavia äänenpainoja pitkin vuotta: kuosit pitää saada arkistosta kadulle!

Samaan aikaan Forssan kaupungin tekninen toimi totesi, että katulamppuihin kiinnitetyt jouluvalot olivat tulleet tiensä päähän. Millaiset olisivat uudet jouluvalot? Kauton ja Annanollin työpajojen osallistujien kesken syntyi idea kuositetuista jouluvaloista.

Tekninen toimi pyysi museolta ehdotuksia jouluvaloaiheiksi. Jouluvalotoimikunta tutustui museon ehdotuksiin ja päätyi suosittelemaan kahta kuosiaihetta, helminauha-aiheista flanelettia ja kretongille painettua tähtikuviota.

Tähtikretonki vuoden 1910 Forssa-yhtiön mallikirjasta.
Teollisen tekstiilin kokoelma, Forssan museo.

Lopputulemana Forssan uudet jouluvalot ovat maailman ensimmäiset jouluvalot, joiden kuvioaiheet tulevat suomalaisen painokankaan historiasta!

Jouluvaloaiheita on kaksi. Toinen kuvioaihe on peräisin punapohjaisesta flaneletista vuodelta 1909. Forssa-yhtiön flanellit olivat vuosisadan alussa yksi puuvillatehtaan vientituotteista, joita tilasi muun muassa Venäjän armeija. Ihotuntumaltaan pehmeää flanelettia käytettiin niin alus- kuin päällysvaatteisiinkin. Jouluvaloihin on päätynyt kankaan suurin koristeaihe, kierteinen helminauhakuvio.

Toinen katuja koristava jouluvaloaihe on peräisin vuoden 1910 kretonkitilkusta. Tuohon aikaan Euroopan vallitseva tyylisuunta oli jugend, ja tyyli levisi myös Forssan kankaisiin. Kuvio ostettiin luultavasti valmiina kuparirullana Euroopasta, mutta yhtiön molettimestarit lisäilivät valmiskuvioihin omia yksityiskohtiaan. Kun kuosi lisäyksineen oli valmis, kuparirulla asennettiin telapainokoneeseen. Koneen hammasrattaat kolahtelivat toisiaan vasten, kun ohut kretonkikangas kulki painotelojen välissä. Kun kangas oli painettu, höyrytetty, kuivattu, viimeistelty, leikattu ja pyöritelty pakoiksi se matkasi jälleenmyyjille. Ohut kretonki oli käypää yleiskangasta moneen eri tarkoitukseen.

Jouluvalot syttyvät Hämeentielle, Sibeliuksenkadulle, Kartanonkadulle ja Koskisillalle 1.12 klo 15.30 osana Forssan joulunavausta. Avaussanat lausuu Forssan torilla museonjohtaja Kati Kivimäki. Kynnelle kykenevät, tulkaa paikalle!

Alkuperäisiin kuoseihin voit tutustua Forssan museon perusnäyttelyssä 1.12 lähtien. Samana lauantaina museolla ja koko Kehräämöalueella vietetään sekä joulunavausta että perhelauantaita. Silloin Kehräämö on pullollaan monenlaista jouluista puuhaa ja askaretta! Kurkista ohjelmaan täältä!

Museo avoinna joulukuussa ti-pe 10-16, la 10-14, su 12-16, suljettu 6.12, 23.-26.12 ja 29.12.

Tervetuloa! Kuosikasta joulunaikaa!

Teksti: Kristiina Huttunen
Kuvat: Teollisen tekstiilin kokoelma, Forssan museo

Valokuvauksen esineellisen historian äärellä

Emmi Lintonen päivän poliitikkona: "Tänne voisi vain jäädä katselemaan esineitä"

Värikkään kaupan värikäs rouva

Absolutely Fabulous!

Kuosit leviävät ääniksi

Miksi Forssan tekstiilimuseo ei ole auki yleisölle?

Museonosturilla on arvonsa – ja hintansa

Kurkistuksia rautaoven taakse

Forssaa sanotaan punaiseksi, koska…

Kohti kuosikeskusta – kukon askelin, suden askelin, jättiläisen askelin?

Kuosikuorma heiluu vaan ei kaadu

Kuosien kaupunki selvitti: Historialliset ympäristöt ja puistot ❤, puolityhjät 1970-luvun kauppakiinteistöt 👎

Mullankaivajat Yhtiönpuiston arkeologista historiaa tutkimassa

Mullankaivajat luokkahuoneessa

Saammeko luvan astua Rapolan Linnavuorelle?

Kuvataiteilija Liisa Lehtimäki maalaa Forssaa kuosiin

Froteekukat sähkökaapissa, mariannekarkit vessanseinässä

Ministeri työharjoittelussa

10 000 kg - aika painavaa, eikö?

Jouluna 2018 Forssa pukeutuu kretonkiin